|
psykiatri Kristiina Nikkola:
PSYKIATRIAA SAIRAANHOITAJILLE
2. PSYKIATRIAN KENTTÄ
Psykiatria on lääketieteen erikoisala, joka käsittelee mielen toiminnan häiriöitä. Mielen määrittely ei ole kovin helppoa, mutta karkeasti sillä tarkoitetaan henkisiä toimintoja suorittavaa osaa persoonallisuudesta: ajattelua, tahtoa, tunteita, tietoisuutta, motivaatiota yms. Eräissä näistä sairauksista on havaittavissa selviä keskushermoston rakenteen ja/tai aineenvaihdunnan häiriöitä. Tällaisista sairauksista psykiatrian piiriin kuuluvat ne, joissa seuraamukset ilmenevät pääasiassa edellä mainitun mielen piirissä, ja neurologian alueeseen ne, joissa on selviä haittoja myös lihastoiminnan tai aistien alueella.
Historiallisesti ns. alkukantaisissa kulttuureissa tuskin eroteltiin psyykkisiä ja fyysisiä ongelmia toisistaan: yleensä kaikki poikkeavuus ja paha olo tulkittiin jonkin ulkopuolisen voiman aiheuttamaksi ja hoidettiin samantapaisilla maagisilla keinoilla. Jo antiikin aikana sen sijaan oli olemassa aivan erityinen lainsäädäntö psyykkisesti häiriintyneitä varten: heitä pidettiin yleensä syyntakeettomina, joskin sukulaiset velvoitettiin katsomaan heidän peräänsä. Suhtautuminen mielisairauksiin ja sairaisiin on vaihdellut varsin humaanista ja ymmärtävästä asenteesta (esim. arabeilla varhaiskeskiajalla) ankaraan vainoon ja vieroksuntaan tai huvittuneen alentuvaan suhtautumiseen (vielä viime vuosisadalla mielisairaaloihin pääsi pientä maksua vastaan hulluille naureskelemaan).
Moderni psykiatria alkoi oikeastaan 1800-luvulla, joskin jo sitä ennen oli satunnaisia yrityksiä mielisairauksien systemaattiseen luokitteluun, ja joitakin tehokkaita hoitomenetelmiä oli paikka paikoin kehitetty (mm. Yhdysvalloissa ns. "moral treatment", joka perustui yhteisöllisesti toteutettuun opetukseen ja kuntoutukseen). Tautiluokitus kehittyi edelleen 1800-luvulla, ja kiinnostus psykoterapiaa kohtaan lisääntyi huomattavasti, kun Freud vuosisadan vaihteen molemmin puolin kehitti psykoanalyyttisen teorian ja osoitti, että ns. neuroottiset häiriöt eivät johdukaan hermoston rappeutumisesta, vaan niillä on hoidettavissa olevat syyt ihmiset mielen tiedostamattomissa kerroksissa.
Ensimmäiset psykiatriset lääkkeet tulivat käyttöön viime vuosisadalla: silloin kehitettiin mm. rauhoittavia lääkkeitä. Hypnoosin lääketieteellinen käyttö yleistyi 1800-luvun kuluessa, ja sen avulla saatiin runsaasti uutta tietoa mielen ilmiöistä. 1900-luvun alussa kehitettiin ns. shokkihoidot, joiden huomattiin tehoavan eräisiin mielisairauksiin. 1950-luvulla sitten kehitettiin tärkeimmät nykyisin käytössä olevan psykiatriset lääkeaineet. Psykoterapia- menetelmiä on 1900-luvun kuluessa syntynyt runsaasti, ja ne pohjautuvat yleensä joko psykoanalyyttiseen teoriaan tai oppimisteorioihin taikka ovat hypnoosin avulla kehiteltyjen lyhytterapiatekniikoiden johdannaisia.
siirry seuraava lukuun klikkaamalla
tästä
|
|