psykiatri kristiina nikkola: psykiatriaa sairaanhoitajille

psykiatri Kristiina Nikkola:
PSYKIATRIAA SAIRAANHOITAJILLE

3. PSYKOOSIT

Psykiatrian piiriin kuuluvat seuraavat sairausryhmät:

1. Psykooseilla tarkoitetaan sellaisia tiloja, joissa potilaan ns. realiteettitaju eli kyky erottaa sisäiset mielikuvat ulkomaailman havainnoista on puutteellinen. Potilaalla on siis harhoja, joko todellisuuteen pohjautumattomia aistielämyksiä (ääniä, harhanäkyjä tms.) taikka harhaluuloja (esim. vakaumus siitä, että on jälleensyntynyt Napoleon).
Mielialahäiriöt ovat sellaisia sairauksia, joissa potilaan mieliala on ilman selvää ulkoista syytä joko laskenut (masennus) tai kohonnut (mania). Osa niistä kuuluu psykooseihin, osa taas luokitellaan omaksi ryhmäkseen.
Psykooseihin luetaan myös ns. orgaaniset mielisairaudet, joille on tyypillistä, että niissä on helppo havaita muutoksia aivojen rakenteessa tai aineenvaihdunnassa. Niitä voivat aiheuttaa esim. myrkytykset, vammat, aivojen rappeutuminen tms. tekijät.

2. Luonne- eli persoonallisuushäiriöt ovat sellaisia sairauksia, joissa ihmisen perusluonteessa on siinä määrin voimakasta vääristymää, että se haittaa jokapäiväistä elämää. Luonnehäiriöiset henkilöt eivät yleensä tiedä, että heissä on jotakin vikaa, koska he kokevat haittaavat ominaisuutensa osaksi omaa itseään. Ns. psykopaatit kuuluvat tähän ryhmään.

3. Neurooseista puhutaan silloin, kun potilaalla on jokin sellainen häiriö, joka ei ainakaan merkittävästi vääristä hänen todellisuudentajuaan ja jonka hän yleensä tiedostaa omasta itsestään johtuvaksi ongelmaksi. Yleisiä neuroottisia vaivoja ovat pelot, ahdistuneisuus ja ruumiilliset tuntemukset. Tähän ryhmään kuuluu mm. paniikkihäiriö.
Nykyään "neuroosi" käsitteenä alkaa olla vanhentunut. Sen sijaan ne häiriöt, jotka ennen luokiteltiin neuroottisiksi, on luokiteltu omiin alaryhmiinsä: pelot, ahdistuneisuushäiriöt, pakko-oireiset häiriöt, dissosiaatiohäiriöt ja elimellisoireiset häiriöt.

4. Sopeutumishäiriöistä puhutaan, kun oireet johtuvat jostakin merkittävästä stressitekijästä (esim. avioeron jälkeinen masennusjakso).

5. Omia ryhmiään ovat unihäiriöt, syömishäiriöt ja hillitsemis- eli impulssihäiriöt (kuten pyromania).

6. Myös päihdeongelmat kuuluvat psykiatrisen tautiluokituksen piiriin.

7. Lastenpsykiatria muodostaa oman diagnostisen järjestelmänsä, joka poikkeaa jonkin verran aikuisten vastaavasta.

Psykiatrian piirissä ei vallitse selvää yksimielisyyttä sairauksien syistä, ja niinpä niiden hoitosuosituksetkin vaihtelevat.
Esimerkiksi masennuksen syynä voidaan pitää aivojen välittäjäaineiden muutoksia, ja hoidoksi valitaan tällöin niihin vaikuttava lääkitys.
Jos syyksi arvellaan virheelliset asenteet, jotka on opittu vaikkapa lapsuudessa, hoidetaan masennus oppimisterapialla.
Psykoanalyyttinen käsitys taas voi olla, että persoonallisuuden muodostumisvaiheessa on syntynyt traumoja, ja hoidoksi valitaan tällöin ns. paljastava (tiedostamiseen pyrkivä) tiivis psykoterapia.
Lyhytterapeutti saattaa olla sitä mieltä, että potilaan alkuperäinen masennuksen syy on ollut jokin jo aikaa sitten ohi mennyt pikkuongelma, ja masennus jatkuu vain siitä syystä, että hän on juuttunut tehottomaan ratkaisumalliin (esim. tarkkailee jatkuvasti mielialaansa ja kuvittelee, että sen pitäisi olla koko ajan loistava): tällöin masennus häviää lyhytterapiakikoilla (terapeutti selittää potilaalle, että masennus on hyödyllistä ja että siitä ei missään nimessä pitäisi yrittää liian nopeasti eroon).

PSYKIATRISIA OIREITA

Psykoosilla tarkoitetaan tilaa, jossa realiteettitaju eli kyky erottaa aistien kautta tulevat ärsykkeet omista mielikuvista on heikentynyt, tai johtopäätöksiä tehdään liian vähäisten tai väärin tulkittujen faktatietojen perusteella. Potilaalla on siis aistiharhoja eli hallusinaatioita ja/tai harhaluuloja eli deluusioita.

Depressio on häiriö, jossa mieliala on epätavallisen voimakkaasti laskenut. Maniassa se on taas poikkeavan korkea.

Neuroosi on jossakin määrin vanhentunut käsite. Yleensä sillä tarkoitetaan häiriötä, jossa pääoireina ovat pelot, ahdistus ja/tai fyysiset tuntemukset ja jolle ei ole ominaista vakavasti vääristynyt realiteettitaju. Neuroottisuudella tarkoitetaan yleensä lievästi omituista, ahdistunutta ja estynyttä käyttäytymistä, esimerkiksi liioiteltua tarkkuutta, siisteyttä ja varovaisuutta. Freud oletti neuroosien syntyvän oidipaalivaiheen ristiriidoista, mutta nykyinen tutkimus viittaa siihen, että tähän ryhmään luetuilla häiriöillä on hyvin vähän yhteisiä tekijöitä, ja osa niistä on ainakin biologisesti sukua mielialahäiriöille.

Katatonia on tila, jossa motoriikka (liikkuminen) on selvästi häiriintynyt, joko kiihtynyt tai lamaantunut. Sitä voi esiintyä mm. skitsofreniassa, mielialahäiriöissä ja elimellisissä häiriöissä.

PSYKOOSIT

Psykooseilla eli varsinaisilla mielisairauksilla tarkoitetaan sellaisia tiloja, joissa realiteettitestaus ei toimi: potilas ei siis kykene erottamaan, mitkä havainnot ovat lähtöisin hänen omasta ajattelustaan ja mitkä ulkomaailmasta. Tämä taito itse asiassa opitaan varsin myöhäisessä lapsuudessa, usein vasta viiden ikävuoden tietämillä, ja kuten kaikki myöhään kehittyneet taidot, se on herkkä katoamaan, kun aivojen toiminta häiriintyy. Esimerkiksi muutaman vuorokauden valvominen tai korkea kuume aiheuttavat harha-aistimuksia lähes jokaiselle. Psykoottinen potilas ei kykene erottamaan esim. kuulemiaan harhaääniä tavallisista äänihavainnoistaan. Tämä tila muistuttaa hieman sitä, mikä meillä on nukkuessamme: silloin emme yleensä tiedä, että näemme unta.

Psykooseilla voi olla monia syitä ja muotoja. Orgaaniset eli selvästä elimellisestä syystä johtuvat häiriöt käsitellään omana kappaleenaan, mutta ns. toiminnalliset psykoosit jaotellaan seuraavasti:

1. Skitsofrenia eli jakomielitauti on psykooseista vaikea-asteisin.

2. Mielialapsykoosit ovat sairauksia, joissa pääasiallinen oire on mielialan perusteeton ja hyvin huomattava heilahtaminen jompaan kumpaan laitaan tai molempiin vuorotellen. Nämä psykoosit ovat useimmiten kausittaisia, eli ne esiintyvät yleensä muutaman kuukauden kestoisina vaiheina, ja väliaikoina potilaalla ei ole merkittäviä oireita. Mielialan laskuvaihetta kutsutaan depressioksi ja kohoamista maniaksi. Pelkkää maniaa esiintyy varsin harvoin, mutta depressiokausia ilman maniajaksoja kylläkin, ja tämä niin kutsuttu unipolaaritauti on selvästi yleisempi kuin maanisdepressiivinen eli bipolaaritauti. Nämä sairaudet johtavat vain harvoin sellaiseen kroonistumiseen kuin skitsofrenia.

3. Skitsoaffektiivinen sairaus oireilee maanis-depressiivisen taudin kaltaisina mielialavaihteluina, minkä lisäksi siinä esiintyy skitsofrenian oireita. Ennusteeltaan tauti on skitsofrenian ja bipolaaritaudin väliltä.

4. Paranoia eli harhaluuloisuushäiriö on varsin kapea-alainen häiriö, jossa potilaalla on jokin sitkeä harhaluulo, usein vainoamistyyppinen, mutta muuten esim. ajattelu ei ole merkittävästi häiriintynyt, eikä aistiharhoja välttämättä esiinny. "Puhtaana" se on melko harvinainen, mutta sitä esiintyy paljon muiden sairauksien oireena, esim. dementoituvilla vanhuksilla.

5. Epätyypillisiä psykooseja ovat muut sellaiset psykoottiset tilat, jotka eivät sovi edellä mainittuihin: esimerkiksi akuutti psykoottinen reaktio (esim. lähiomaisen kuoleman jälkeen), synnytyksen jälkeinen psykoosi jne.

Aiemmin orgaanisia psykooseja on pidetty syntytavoiltaan täysin edellä mainituista poikkeavina häiriöinä, mutta viime vuosina tutkimukset ovat viitanneet siihen suuntaan, että mitään periaatteellista eroa ei olisi. Yllä lueteltuja psykooseja sairastavien aivotoiminnassa näyttää olevan selvää poikkeavuutta verrattuna terveisiin, ja saattaa olla, että jako ns. toiminnallisiin ja orgaanisiin poistuu pian tarpeettomana.

siirry seuraava lukuun klikkaamalla tästä