
HAMINAN KLUBITALON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008

Pärnussa klubitalon 5-vuotismatkalla.
Kaakkois-suomen sosiaalipsykiatrinen yhdistus ry
Haminan klubitalo
Haminan klubitalo on vuoden 2003 syksyllä perustettu, KAKSPY ry:n ylläpitämä, mielenterveys-kuntoutujille suunnattu päivätoimintayksikkö.
Klubitalon toimintaa rahoittavat Raha-automaattiyhdistys ja Haminan kaupunki.
Klubitalo toimii Haminan keskustassa Tanelinkulman kiinteistössä, jossa sillä on käytössään noin 400 m² toimitilaa.
Talolla työskentelee kaksi ohjaajaa, yksi oppisopimuskoulutuksessa oleva ohjaaja, sekä vaihteleva määrä kuntouttavan työtoiminnan ihmisiä.
Klubitalotoiminnan pääperiaatteet ovat :
Palvelun käyttäjät
Haminan klubitalolla on 100 jäsentä, jäsenmäärä on siis noussut 11 % edellisestä vuodesta.
Noin kolmasosa kävijöistä käyttää klubitalon palveluja päivittäin ja esim. päivittäiseen ruokailuun osallis-tuu 7-12 jäsentä.
Lisäksi klubitalon palveluja käyttää satunnaisesti joukko haminalaisia mielenter-veyskuntoutujia, jotka eivät vielä ole liittyneet jäseniksi.
KAKSPY ry:n vertaiset kokoontuvat klubitalolla ja talon tiloissa toimii myös 2 organisaatiomme ulkopuolista vertaistukiryhmää.
Klubitalon käyttäjiin lukeutuvat myös Haminan kaupungin kuntouttavassa työtoiminnassa olevat ihmiset, joille klubitalo tarjoaa yksilöllisesti räätälöidyn kuntouttavan työtoimintapaikan.
Paikalliset oppilaitokset käyttävät Haminan klubitaloa opiskelijoiden työharjoittelupaikkana.
Haminan mielenterveysyhdistys käyttää myös klubitalon tiloja kokoustilana, sekä tarvittaessa myös muuhun toimintaansa
Klubitalolla järjestetään myös työvoimapoliittisia koulutuksia, joiden käyttöön vuokrataan yläkerran koulutustilaa.
Päivittäiset toiminnot
Klubitalo avautuu ma-to klo 8.30 ja sulkeutuu klo 16.00. Perjantaina talo avautuu normaalisti 8.30 mutta sulkeutuu 14.15.
Aamulla on 8.30-9.00 ilmaiset aamukahvit sekä syksystä lähtien kokeilussa on ilmainen aamupuuro. Klo 9.00 pidetään aamukokous jossa mm. jaetaan päivän työt. Klubin töihin kuuluu mm. kaupassa käynti, ruoan valmistus, siivoustyöt, kanttiinin hoito ja toimistotyöt.
Valmistamme itse päivittäisen ruuan ja ruokailuun on ilmoittauduttava klo 9.30:n mennessä. Ruo-kailemme klo 12.00 ja ruokailijat maksavat ateriastaan omakustannehinnan 2,50e.
Tilojamme vuokrataan koulutuskäyttöön sellaisille yhdistyksille, tai yrityksille jotka toimivat syr-jäytymisen ehkäisemisen, ihmisten työllistämisen ja hyvinvoinnin edistämisen parissa. Esimerkkinä mainittakoon Helsingin Ura-instituutti Oy ja Taitoprofiilit Oy joka järjestää tiloissamme haminalaisille työnhakijoille valmennuskursseja. Käyntitilastoissa kirjaamme koulutustilojen käyttäjät vierailijoiksi.
Yläkerran tilojen vuokraustoiminta tuo mukanaan lisää työtehtäviä, kuten siivous- ja kanttiinityöt. Näitä töitä pyritään tekemään klubilaisten voimin ja niiden tarkoituksena on tuoda päiviimme lisää työpainotteisuutta.
Viikko-ohjelma
| Kello | Maanantai | Tiistai | Keskiviikko | Torstai | Perjantai |
| 08.30 - 09.00 | Ilmainen aamukahvi- ja puuro | Ilmainen aamukahvi- ja puuro | Ilmainen aamukahvi- ja puuro | Ilmainen aamukahvi- ja puuro | Ilmainen aamukahvi- ja puuro |
| 09.00 - 10.00 |
Aamukokous klo 9.00 - 9.30 |
Aamukokous klo 9.00 - 9.30 |
Aamukokous klo 9.00 - 9.30 Henkilökunnan palaveri klo 9.30 |
Aamukokous klo 9.00 - 9.30 |
Aamukokous klo 9.00 - 9.30 |
| 10.00 - 11.00 | Kaupassa käynti |
Kaupassa käynti.
Liikuntaryhmät : |
Kaupassa käynti | Kaupassa käynti. | Viikkosiivous |
| 11.00 - 12.00 | Ruoanvalmistus | Ruoanvalmistus | Ruoanvalmistus | Ruoanvalmistus | Ruoanvalmistus |
| 12.00 - 13.00 | Lounas | Lounas | Lounas | Lounas | Lounas |
| 13.00 - 16.00 |
Yhdessäoloa. Kuulumistenvaihtoa. Klubin arkiaskareita. |
Yhdessäoloa. Kuulumistenvaihtoa. Klubin arkiaskareita. |
Yhdessäoloa. Kuulumistenvaihtoa. Klubin arkiaskareita. Klubikokous klo 13.30 |
Yhdessäoloa. Kuulumistenvaihtoa. Klubin arkiaskareita. |
Yhteiskahvit
Peltokaaren
kanssa
13.30. Klubi sulkeutuu klo 14.15.
Ääniryhmä kerran kuukaudessa |
Ryhmätoiminnat
KLUBIKOKOUS
Klubitalolla pidetään kerran viikossa klubikokous, missä klubin jäsenet saavat tuoda esille klubitalon toiminnan sisältöön liittyviä ehdotuksiaan. Tällaisia ehdotuksia ovat olleet mm. kesäleiri Kaunissaaressa, teatterimatkat, konsertit, mielenterveysfoorumi, sieniretket, tutustumiskäynnit
toisiin klubitaloihin ja muihin KAKSPY ry:n yksiköihin.
Klubikokous on siis talon toimintaa ohjaava kokous, johon jokaisella klubitalon jäsenellä on oikeus osallistua.
NAISTEN RYHMÄ
Naistenryhmä on kokoontunut torstaisin klo 10–12. Yhdessä olemme suunnitelleet ryhmän toimintaa. Kuluneen vuoden aikana olemme harjoittaneet käden taitoja tehneet mm. helmikoruja. Olemme tutustuneet lähiympäristön palveluihin ja kulttuurinähtävyyksiin. Teimme kokopäivä retken Kouvolan China-Centeriin, mikä sai kovasti kiitosta osallistujilta.
SAUVAKÄVELYRYHMÄ
Sauvakävelyryhmä on kokoontunut tiistaisin. Ryhmä on toiminut jäsenten ohjaamana ja siihen on osallistunut 2-6 kävelijää.
VESIJUMPPA
Naisryhmä on käynyt säännöllisesti Haminan Vesivoimistelijoiden järjestämässä vesijumpassa tiistaisin klo 10–12.
Ajatus käyttää ja tutustua talon ulkopuolisiin palveluihin on koettu hyväksi.
MIESTEN KOKKIRYHMÄ
Klubitalon miehillä on joka torstai mahdollisuus opetella yhdessä kokkaamisen saloja. Miesten kokkiryhmässä valmistetaan erilaisia ruokakokonaisuuksia jälkiruokineen. Ryhmä on vakiinnuttanut asemansa klubitalon viikko-ohjelmassa ja ryhmä huolehtii torstaisin klubitalon ruokalan toiminnasta.
Ryhmään osallistuu keskimäärin 6 miestä kerrallaan.
HENGELLINEN KESKUSTELURYHMÄ
Klubitalolla toimii kerran kuussa Haminan ev.lut.srk:n työntekijän vetämä avoin hengellinen keskusteluryhmä. Ryhmään osallistuu 4-5 henkeä kerrallaan.
VERTAISTUKIRYHMÄT
Klubitalossa on vuonna 2008 kokoontunut erilaisia vertaistukiryhmiä. Viikoittain on kokoontunut jo useamman vuoden toiminut suljettu masis-ryhmä. Lisäksi klubilla kokoontuu avoin masennusryhmä sekä ääniä kuulevien ryhmä joissa ryhmän vetäjinä toimivat vertaiset.
MUSIIKKIRYHMÄ
Talon tiloissa kokoontuu myös Kakspy ry:n asiakkaista ja henkilökunnasta, sekä muista musiikin-harrastajista koottu bändi. Bändi harjoittelee tarvittaessa ja esiintyy muun muassa Kakspy ry:n tilaisuuksissa, esimerkiksi vertaisjameissa ja konserteissa.
VIRKISTYSTOIMINTAA
Kuluneen vuoden aikana olemme tehneet erilaisia retkiä jäsenistön kanssa. Teimme retken maaliskuussa meren rannalle Pitkille hiekoille yhdessä asuinyhteisö Peltokaaren kanssa. Siellä vietimme talvista ulkoiluiltapäivää ja paistoimme makkaraa. Kevään kohokohta oli klubitalon 5-vuotismatka kylpylälomalle Pärnuun jossa vietimme 4vrk.
Matkalle osallistui 16 henkilöä ja Pärnussä nautimme erilaisista hoidoista, yhdessä olemisesta sekä kauniista Pärnun kaupungista. Matka oli pääsääntöisesti omakustanteinen. Klubin virkistyskassa sponsoroi jokaista lähtijää pienellä summalla.
Elokuussa vuokrasimme Kaunissaaren koulun, jossa vietimme vuotuisen kesäleirin. Leirille osallistui ennätykselliset 24 leiriläistä. Yhdistyksemme järjestämä veneretki saaristoon kuuluu jo perinteisesti ohjelmaamme. Kesäisin olemme myös käyneet viettämässä grillaushetkiä erään jäsenemme kauniilla pihalla, merenrannalla.
Lisäksi olemme tehneet kolme yhteistä matkaa yhteisesti Karhulan klubitalon sekä Inksan klubitalon kanssa.
Kävimme heidän kanssa Helsingissä tutustumassa mm. eduskuntataloon, Lappeenrannassa tutustumassa sikäläiseen klubitaloon sekä kaupunkiin. Joulukuussa kävimme hakemassa joulumieltä Porvoon vanhasta kaupungista ja herkkuostoksilla Brunbergilla.
HARRASTUSTOIMINNAT
Klubitalolla pyritään tukemaan kävijöitä itseilmaisuun ja harrastustoiminnan pariin. Kaikilla kävijöillämme löytyy vahvuuksia, jotka syystä tai toisesta ovat jääneet taka-alalle. Klubitalolla on mahdollisuus kuvataiteiluun, musisointiin, kirjailuun, valokuvaukseen, kädentaitoihin yms. harrastuksiin, joilla on jäsentemme elämänlaatua parantavia vaikutuksia.
MUUTA TAPAHTUMAA 2008
Syksyn 2007 kehittämisiltapäivän toiveiden pohjalta aloitimme vuoden 2008 remontoiden klubita-lon tiloja. Pintaremonttiin osallistuivat jäsenistön ja ohjaajien ohella KAKSPY Ry: remonttiryhmä joka koostuu mielenterveyskuntoutujista.
Remontin myötä parannettiin tilojen toimivuutta ja käytännöllisyyttä. Keväällä juhlimme ohjaajamme 2-vuotisen yhteisöhoidon koulutuksen päättymistä sekä tietysti oppisopimusopiskelijan valmistumista lähihoitajaksi mielenterveys- ja päihdetyön koulutusohjelmasta. Syksyllä vietimme sitten talon 5-vuotisjuhlia!
Henkilökunnassa tapahtui myös muutoksia kun klubitalotoiminnan Haminassa käynnistäneistä työntekijöistä toinen siirtyi muihin tehtäviin ja toinen puolen vuoden mittaiselle vuorotteluvapaalle.
Kuntouttava työtoiminta
Kuntouttavan työtoiminnan tehtävänä on ohjata työntekijää työelämän suuntaan ja edistää työnteki-jän mahdollisuuksia työllistyä, sekä ylläpitää tai kohentaa kuntouttavassa työtoiminnassa olevan henkilön työkykyä.
Klubitalon asiakaslähtöinen toimintamalli antaa erinomaisen mahdollisuuden suunnitella kullekin työkuntoutujalle yksilöllisen toimenkuvan. Toimenkuvaa suunnitellessa otetaan huomioon työntekijät työkyky, taipumukset, aiemmat koulutuksen ja työkokemus, sekä motivaatio erilaisiin työtehtäviin. Kuntouttavan työtoiminnan työsopimus voi kestää 1-24 kk ja henkilö voi tehdä 4-8 tunnin työpäiviä 1-5 päivänä viikossa.
Tarkoituksemme on, että työpäivistä tulee vaihtelevia ja uusiin työtehtäviin perehdyttäviä. Tavoitteenamme onkin tarjota työkuntoutujalle positiivinen työkokemus ja onnistumisen elämyksiä.
Kuntouttavan työtoiminnan työntekijämme työskentelevät kanttiinissa, toimistossa, keittiössä, talon kunnossa - ja ylläpidossa sekä siivouksessa. yms. apuohjaajan töissä.
Kuntouttavan työtoiminnan määrä vuonna 2008
Haminan kaupungin kuntouttavasta työtoiminnasta talollamme oli vuonna 2008 kaksi työntekijää.
Vuonna 2008 klubitalollamme oli myös Haminan työvoimatoimiston kautta työkokeilussa yksi henkilö.
KAKSPY ry. järjesti myös projektina Palvelukeskus Väylän tilaaman Voimari-kurssin jolta meillä oli työharjoittelussa yksi kurssilainen.
Opiskelijat
Haminan klubitalo toimii opiskelijoiden ja työelämään tutustujien perehdytyspaikkana ja toiminta onkin osa klubitalon arkea.
Opiskelijoita meillä on vuonna 2008 seuraavasti:
Sosiaali- ja terveysala: 2 sosionomiopiskelijaa, 2 lähihoitajaopiskelijaa 1 henkilö työssäoppimisjaksolla.
Yhteenveto käyntitilastoista vuodelta 2008
Jäsenmäärämme kasvoi vuonna 2008 90:stä 100.aan, eli 11 %.
Palvelun käyttäjien suhteen vuosi 2008 oli vakiintunutta. Paikkakunnan kokoon nähden vakituisten kävijöiden määrä on hyvä. Päivittäin klubitalolla käy vakiintunut porukka jotka osallistuvat talon arkeen.
Vakituisten kävijöiden määrän lasku selittyy paikkakunnalta pois muutoilta (opiskelut ym) sekä pitkäaikaisten kuntouttavien työntekijöiden vähyydellä.
Vierailijoiden määrän lasku edellisiin vuosiin selittyy sillä, että satunnaisten tutustujien määrä laskee, mitä tutummaksi palvelu paikkakunnallaan tulee.
Vierailijoiden määrää vuonna 2008 laski myös se, että talon tiloissa järjestettiin vähemmän koulutustilaisuuksia kuin aikaisemmin ja kurs-seilla olevat ihmiset kirjataan tilastoihimme vierailijoina.
Käyntitilastoista voidaan tehdä se johtopäätös, että haminalaiset mielenterveyskuntoutujat ovat löytäneet palvelumme ja he ovat kiinnittyneet palvelunkäyttäjiksi hyvin.
Tulevina vuosina on odotettavissa, että jäsen- ja kävijämäärämme pysyy nyt saavutetussa suuruus-luokassa. Toiminnan sisältöä tulemme kehittämään edelleenkin niin, että se vastaisi mahdollisimman hyvin paikallisia tarpeita ja toisi jäsenistöllemme elämän laatua.
| Haminan klubitalon kävijät ajalla 1.1.2008 - 31.12.2008 : | ||
| SELITE | YHTEENSÄ | KESKIARVO / PÄIVÄ |
| Vakituiset kävijät | 3988 | 16 |
| Vierailijat | 1021 | 4 |
| Kävijät yhteensä | 5009 | 20 |
| Kävijämäärän muutos vuoteen 2007 : | ||
| Vakituiset kävijät | - 757 kävijää | |
| Vierailijat | - 40 kävijää | |
| Yhteensä | - 797 kävijää | |